Jos mielipidemittauksiin olisi voinut luottaa, torstaina presidentti Barack Obaman luo Valkoiseen taloon olisi astellut tuleva presidentti Hillary Clinton. Se, miten äänestäjät päättivät, oli kuitenkin aivan muuta. Obama kättelikin Donald Trumpia.
Merkittäviä häviäjiä oli Hillary Clintonin ohella muitakin. Näyttävästi karille ajoivat myös mielipidemittaajat: suuri enemmistö niistä meni tuloksen ennakoinnissa tyystin harhaan. Vaalin voittaja olikin useimpien mittausten häviäjä.
Mielipidemittauksia pyritään tekemään tieteellisellä tarkkuudella, kehittynein otanta- ja analyysimenetelmin. Tutkimusten teko ei kuitenkaan ole vain matematiikkaa tai tilastotiedettä, vaan siihen liittyy aina myös psykologisia tekijöitä.
Nämä tulevat vastaan etenkin siinä hetkessä, kun kansalainen saa eteensä mielipidemittaajan kysymyksen. Vastaaja voi silloin kertoa yhden kannan mutta valita vaaliuurnalla toisen.
Tai hän saattaa jättää vastaamatta kokonaan. Näiden henkilöiden määrä voi olla hyvinkin suuri, useita kymmeniä prosentteja. Merkitystä on myös sillä, miten tutkimus käytännössä toteutetaan.
Nyt Yhdysvalloissa nähtyjä mittausten ankaria epäonnistumisia on selitetty nimenomaan sillä, että Trumpia äänesti iso joukko sellaisia ihmisiä, jotka eivät kyselyissä halunneet kertoa kantaansa. Trumpin äänestäjäksi ilmoittautuminen oli ehkä Clintoniin verrattuna sosiaalisesti vähemmän hyväksyttävää. Tämä saattoi vääristää ratkaisevasti kuvaa äänestäjien todellisista tunnoista.
Suomessa Veikko Vennamon SMP:n ja perussuomalaisten todellisen suosion mittaaminen on vuosien mittaan ollut mielipidetutkijoille vaikeaa. SMP:n puoluesihteeri Eino Poutiainen saattoi vuoden 1970 vaaleissa tunnetusti häpeään tieteellisten asiantuntijoiden ”roknoosit” tupakka-askin kanteen rustaamillaan omilla tulosarvioilla.
Perussuomalaisten ”jytkyn” rajuus vuonna 2011 tuli niin ikään yllätyksenä. Suomen puolueista vihreille mielipidemittaukset ovat usein vaalien alla luvanneet paljon enemmän mitä lopputulos on ollut.
Epäonnistumiset ovat johtaneet siihen, että mielipidemittauksia tekevät yritykset käyttävät tulosten luotettavuutta kohentaakseen erilaisia korjauskertoimia. Ne voivatkin lisätä mittausten osumatarkkuutta – elleivät satu viemään tulosta vielä pahemmin harhaan.
Tutkimuslaitokset ilmoittavat mittaustuloksilleen niin sanotun virhemarginaalin. Usein sen leveys on muutama prosenttiyksikkö suuntaansa esimerkiksi annettuun kannatuslukemaan verrattuna.
Viestinten toistuva synti mittaustuloksista kerrottaessa on kuitenkin se, että virhemarginaalista huolimatta jo muutaman kymmenyksen kannatusmuutoksista tehdään turhan dramaattisia päätelmiä puolueiden voimasuhteista.
Parhaimmillaan mielipidemit-taukset tuovat esiin päätöksenteon kannaltakin olennaista tietoa kansalaisten mielialoista. Usein niillä on kuitenkin enemmän viihdearvoa kuin tosiasiallista merkitystä.
Pääkirjoitus