Syystä, sillä EU:n kova ydin rakentuu yhä Saksan ja Ranskan ympärille. Nämä kaksi maata määrittävät sen suunnan, mihin EU kehittyy.
Macronin voitto presidentinvaaleissa nostatti innostuksen monissa EU-maissa, sillä Macronin ajateltiin tuovan jatkuvuutta. Marine Le Penin Ranska olisi ollut jotain ihan muuta. Silti on suuri virhe ajatella, että Macronin EU-politiikka tarkoittaisi muuttumattomuutta. Tai että Ranska ja Saksa olisivat nyt samaa mieltä asioista.
Macron haluaa nykyistä syvällisemmän ja yhdentyneemmän euroalueen, mutta hän haluaa myös, että Ranska ja Saksa ovat tasavahvoja EU:n ytimessä. Lisäksi Macron kannattaa liittovaltiota, mikä tarkoittaisi esimerkiksi jäsenmaiden välisiä tulonsiirtoja ja taloussuhdanteiden tasausta. Tällaiset ajatukset eivät herätä vastakaikua Saksassa. Angela Merkel valmistautuu myös vaaleihin – syyskuun liittopäivävaaleihin – eikä hänen vaalilupauksiinsa taatusti kuulu Saksan heikentäminen tai muiden euromaiden rahoittaminen liittovaltion välityksellä. Eikä Saksassa muutenkaan olla halukkaita antamaan valtaa Ranskaan, mikä olisi välttämättä edessä, jotta Macronin ajatus tasavahvuudesta toteutuisi.
Jos Macron aikoo pitää omat äänestäjänsä tyytyväisinä, hänen on pakko lunastaa osa lupauksistaan. Jos hän taas aikoo kääntää edes osan Le Penin äänestäjistä kannalleen, hän ei voi jatkaa nykyisenkaltaista EU-politiikkaa, koska se vahvistaisi näkemystä asioita sanelevasta EU-eliitistä. Saksalaiset puolestaan ovat jo ehtineet antaa Macronille neuvoja tiukasta talouspolitiikasta. He mieluummin neuvovat kuin kuuntelevat.
Macron ajautuu helposti asemaan, jossa voi pitää tyytyväisenä osan omasta kansastaan tai miellyttää saksalaisia. Molempien miellyttäminen voi olla todella vaikeaa.