Hallituksen kasaaminen sujuu Saksassa tahmeammin kuin kertaakaan sitten nykyisen liittovaltion perustamisen. Liittopäivävaaleista on kulunut neljättä kuukautta, mutta maa on yhä ilman hallitusta.
Kolme edellistä vaalikautta maata johtanut kristillisdemokraattien Angela Merkel on yhä ruorissa mutta toimitusministeristöä johtavana toimitusliittokanslerina. Hänen on pikapuolin saatava kasaan toimintakykyinen hallitus voidakseen jatkaa vielä neljännen valtakauden oikeana liittokanslerina.
Muuten Saksalla ovat edessä poliittisen epävakauden lisääntyminen ja mahdollisesti ennenaikaiset liittopäivävaalit. Se olisi suuri riski perinteisille valtapuolueille, jotka kärsivät jo syyskuun vaaleissa suhteellisesti suurimpia tappioitaan vuosikymmeniin.
Siksi valmius entisten periaatteiden ja linjausten muovailuun lienee molemmin puolin tavallista suurempi uusissa hallitustunnusteluissa, joihin Merkel ja sosiaalidemokraattien Martin Schulz ryhtyivät sunnuntaina.
Yritys on Merkelille viime vaalien jälkeen jo toinen. Ensimmäinen yritys oli liberaalisen kansanpuolueen ja vihreiden kanssa, mutta siitä ei tullut mitään.
Jos Merkel haluaa tosissaan päästä Schulzin demareiden kanssa pidemmälle ja saada nämä mukaan yhteiseen hallitukseen, edellyttää se kompromisseja ja tinkimistä useilla politiikan aloilla.
Yksi kompromisseja edellyttävä ala on suhtautuminen Euroopan unionin (EU) ja euromaiden talous- ja rahaliiton (EMU) rooliin ja tulevaisuuteen. Se taas tarkoittaa, että Saksan seuraavalla hallituksella on Suomellekin suuri merkitys.
Todennäköisesti Suomen hallitukselle olisi ollut onnekas sattuma, jos Merkel olisi saanut aikaan hallituksen liberaalien ja vihreiden kanssa. Varsinkin, jos tiukahkon talouskurin kannalla olevat liberaalit olisivat saaneet sanella Saksan EU-linjaukset.
Se olisi tarkoittanut, että Ranskan Macronin lukuisat ehdotukset EU:n ja rahaliiton kehittämiseksi nykyistä selvästi liittovaltiomaisempaan suuntaan olisivat jääneet vain visioiksi. Mutta jos Merkel muodostaakin hallituksen Schulzin kanssa, on se tyystin toista maata.
Schulzin omat EU- ja EMU-linjaukset ovat vielä federalistisempia kuin Macronin visiot. Hän on esimerkiksi esittänyt, että EU pitäisi muuttaa Euroopan Yhdysvalloiksi vuoteen 2025 mennessä.
Vaikka Schulzin visioista karsiutuisi hallitusneuvotteluissa puolet pois, voi hän silti onnistua siirtämään Saksaa tuntuvasti edellisiä hallituksia pehmeämmän EU- ja EMU-politiikan suuntaan.
Se taas tuntuu ja näkyy muuallakin kuin Saksassa. Suomenkin hallituksen on paras varautua suunnan muutoksiin, jotka tuntuvat täällä pohjoisessa periferiassa asti.
Saksa on pitkään ollut Suomelle kuin tuttu ja turvallinen ankkuri EU- ja eurolinjauksissa. Ei ole välttämättä kauan.
Jos Saksakin kallistuu Ranskan ajamien uudistusten kannalle, voi niistä tulla yllättävän nopeasti totta. Se voi tarkoittaa esimerkiksi nykyistä selvästi laajempaa taloudellisten riskien ja kustannusten jakamista jäsenmaiden kesken.
Koituisiko yhteisvastuun lisäämisestä kullekin jäsenmaalle etua vai haittaa, selviää aikanaan. Mutta jo nyt on tiedossa ainakin yksi seikka:
Jos Saksa ja Ranska haluavat lisää yhteisvastuuta, sitä ne saavat, tavalla tai toisella. Ja näin käy siitä riippumatta, mitä Suomen hallitus onkaan hallitusohjelmassaan linjannut.