Bosnian sodan päättymisestä on yli kaksi vuosikymmentä, mutta tilinteko lähes neljän sotavuoden tapahtumiin on yhä kesken. Viime torstaina saatiin kuitenkin päätepisteeseen jälkiselvittelyn keskeinen osa, kun Bosnian serbien sodanaikainen johtaja Radovan Karadzic sai tuomionsa Haagin sotarikostuomioistuimessa.
Sotien syntyyn tarvitaan aina johtajansa. Karadzic oli keskeinen liikkeelle paneva voima niissä 1990-luvun alkuvuosien tapahtumissa, jotka veivät nykyisten arvioiden mukaan noin 100 000 ihmisen hengen Euroopan kaakkoiskulmalla.
Oikeuden päätöstä voi perustellusti kutsua merkittävimmäksi eurooppalaiseksi sotarikostuomioksi sitten 1940-luvun Nürnbergin tuomioiden. Tulevaisuuden kannalta on merkittävää, että rikoksista vastuulliset saatiin oikeuden eteen, vaikka vuosien jälkeenkin.
Psykiatri ja runoilija Karadzic loi jo ennen sotaa maaperää kansalliskiihkolle, joka Bosniassa sai entiset hyvätkin naapurit äkkiä näyttämään vihollisilta. Tavoitteitaan hän ryhtyi viemään toteutukseen Bosnian serbien johdossa, Jugoslavian pääkaupungista Belgradista saamansa tuen turvin.
Tuomioistuimessa ”lempeäksi ja suvaitsevaiseksi” itseään kutsunut poliittinen johtaja odotetusti kiisti vastuunsa sodanaikaisiin siviileihin kohdistuneisiin raakuuksiin, kuten Srebrenican joukkomurhaan kesällä 1995. Tuolloin serbiarmeija tappoi yli 8 000 bosniakkeihin eli muslimiväestöön kuuluvaa miestä, monet vanhuksia tai nuoria poikia.
Tuomioistuimen antama päätös ei jätä Karadzicin syyllisyydestä epäilyksiä. Hän sai 40 vuoden tuomion kansanmurhasta, sotarikoksista, rikoksista ihmisyyttä vastaan sekä YK:n rauhanturvaajien ottamisesta panttivangeiksi.
Ensi vuonna Haagista odotetaan vielä päätöstä Bosnian serbiarmeijan operatiivista toimintaa johtaneen kenraali Ratko Mladicin tapauksessa. Mladic oli Srebrenicankin verityön käytännön toteuttaja. Karadzicin tavoin hänet saatiin oikeuden eteen vuosien pakoilun jälkeen.
Entisestä Jugoslaviasta tuli 1990-luvulla pahimmanlaatuinen esimerkki siitä, kuinka historiaa voidaan käyttää hyväksi kiihkon ja katkeruuden sytyttämiseen. Väkivallan historiallista käyttövoimaa ei haettu vain toisesta maailmansodasta vaan aina 1300-luvulta asti.
Nykyisen Bosnian alueella ei ole sodittu vuoden 1995 rauhansopimuksen jälkeen, mutta rauha on edelleen vaarallisen hauras. Bosniakkien, serbien ja kroaattien asuttamasta liittovaltiosta ei ole vieläkään kyetty luomaan lujaa, kaikkien kansallisuuksien yhteistä kotimaata. Moni poliitikko onnistuu edelleen kokoamaan kannatusta luomalla katkeruutta, ennakkoluuloja ja uhkakuvia.
Tavallisten ihmisten äänestyspäätökset sekä muu valistunut osallistuminen ovat avainasemassa, jotta Bosnia ei uudelleen vajoaisi väkivaltaan. Samoin on tärkeää, että muu Eurooppa tukee maan vastuullisimpia voimia. Bosnian jäsenyyspyrkimys EU:hun on yksi tapa auttaa maan asettumista pysyvän rauhan uralle.
Pääkirjoitus