Erdogan kuvasi tulosta ”demokratian voitoksi”. Ei se sitä ollut. Vaalit pidettiin poikkeustilan, pelon ja mediasensuurin varjossa. Asetelmaa kuvasi hyvin se, että kurdipuolue HDP:n presidenttiehdokas Selahattin Demirtas joutui kampanjoimaan vankisellistä, heppoisin perustein terrorismin tukemisesta syytettynä.
Kyllähän toki voi sanoa, että vaalien järjestäminen oli demokratiaa. Niissä kävi kuitenkin samalla tavalla kuin Venäjällä: ilmapiiri oli tukala ja vilppiepäilyjä oli, ja voittaja oli jo ennalta selvä.
Presidentti voi nyt rauhassa jatkaa kaikkien demokratialle keskeisten arvojen polkemista. Poliittiset vastustajat ja kurdivähemmistö joutuvat entistä ahtaammalle. Tuomioistuinten riippumattomuus jää historiaan. Iskut sananvapautta vastaan jatkuvat.
Erdoganin Turkki sai lisää vauhtia matkalla kohti uuden ”sulttaanin” diktatuuria, joka voi jatkua vielä hyvin pitkään. Jo 16 vuotta maata hallinnut presidentti voi näillä näkymin jatkaa vallassa kauemmin kuin nykyisen valtion perustaja Kemal Atatürk, vähintään vuoteen 2028 saakka, ehkä pitempäänkin.
Kun presidentti kaiken lisäksi saa lähes kaiken toimeenpanovallan itselleen perustuslakiuudistuksen myötä, on Turkki enää demokratian irvikuva.
”Presidentti voi nyt rauhassa jatkaa kaikkien demokratialle keskeisten arvojen polkemista.
Aivan pohjoiskorealaista tasoa ei Turkin järjestelmä sentään vielä ole: vaalitaistelu oli yllättävän tiukka. Presidentinvaaleissa Erdogan sai vain runsaan 52 prosentin kannatuksen, ja parlamentissa AK-puolueelta jäi saavuttamatta yksinkertainen enemmistö.
Erdoganin politiikka, persoonallisuus ja menetelmät jakavat kansaa kahtia. Erdoganin edessä onkin vakava haaste: hänen pitäisi lieventää kahtiajakoa sisäisten levottomuuksien ja jopa räjähdyksen estämiseksi. Kädenojennusta opposition kannattajille tuskin kuitenkaan tulee: Erdoganin ensimmäiset puheet vaalivoiton jälkeen olivat tavanomaisen uhmakkaita ja syytteleviä.
Pelkkää voittokulkua Erdoganille ei silti voi povata. Toinen iso haaste on Turkin velkavetoinen talous, joka on pitkän nousukauden jälkeen kääntynyt laskuun. Liira on menettänyt arvoaan ja inflaatio on kaksinumeroinen – yli 80 miljoonan asukkaan taloutta uhkaa kriisi. Se heiluttelisi ikävästi euroaluetta, erityisesti Italiaa ja Espanjaa, joiden pankeilla on taseissaan suuria Turkki-riskejä.
Talouskriisin iskiessä AK-puolueen ydinsanoma turkkilaisten vaurastuttamisesta menettäisi uskottavuutensa. Normaalissa demokratiassa se tietäisi vallanpitäjille vaikeuksia parlamentissa ja tappiota seuraavissa vaaleissa, mutta Turkki ei olekaan normaali demokratia.